| LYS taktiikka | |
| 2009.03.07 | |
| 2010.04.13 |
Alkuperäinen suunnitelma tälle vuodella oli ajaa LYS kisoja enemmän kuin ennen. 1.15 luvulla on aika paljon samoja nopeuksia kulkevia veneitä ja on ollut monia jännittäviä kisoja.
Inferno 31 luku nousikin sitten 1.16:een ja tämä pakotti miettimään suunnitelmia uudestaan. Yksi LYS pykälä on aika paljon. Melkein 7 sekuntia mailille ja yli 15 minuuttia Suursaarikisassa. Kärjessä erot ovat Suursaaressakin sekunteja ja minuutteja ei kymmeniä minuutteja. Viime kesänä voitettiin kaksi LYS kisaa ja erot niissäkin minimaaliset. ORC tai IRC olisi tietysti reilumpi sääntö, mutta meidän kokoisten veneiden puuttuminen niistä, tekee kisoista tylsiä.
Viime vuonna meillä oli 22 LYS starttia ja 16 ORC starttia. Ensimmäinen ajatus LYS kisojen pois jättämisestä, tekisi ison loven kisaohjelmaamme. Toisaalta kokemuksesta tiedän, että jos veneellä on mittaluku, jolla ei voi pärjätä, alentaa motivaatiota.
Kun kaikenlaisia ideoita vilisee päässä kaiken aikaa, eikä Jonnakaan juuri niitä hillitse, niin tästä saadaan ensi kesän LYS taktiikka.
Jonnan Guy 22 (TIWA) kaivetaan naftaliinista ja tuodaan Helsinkiin. Vene on myytävänä, mutta ei ole vielä mennyt kaupaksi. Se on loistokunnossa. Pohja laitatettu ja uudet purjeet. Ajamme siis TIWAlla LYS kisat!
Jos ei sitten joku ehdi ostaa TIWAA pois. Jos näin käy, pitää keksiä lisää...
Tarvitsemme kuitenkin spinnun. Nykyinen H-veneen spinnu on alimittainen. Onko sinulla sopivaa spinnua Guy 22:een? Tarjoudun ostamaan sen! Mitat SL=8,75. Sopivia ovat esim. Avance 24, Maxi-777 tai Albin-Expressin käytössä kutistunut.