| Turkisregatta | |
| 2009.09.25 | |
| 2010.04.13 |
Team: Timo, Jonna, Lennu ja Elina
Odotettavissa oli kovatuulinen kisa. Tässä kisassa saa valita kumminpäin kiertää Kalvön. Lounaistuulella, joka on kääntymässä länteen on kysymys siitä kääntyykö länteen vai ei.
Startti meni kohtuullisesti. Lähdettiin kryssimään kohti itäpoijua, jossa kiertosuunta piti päättää. Kryssivauhdissa oli vikaa ja trimmatessa ajettiin itäpoijusta yli. Ajauduimme kiertämään vastapäivään vaikka olin jo päättänyt tehdä toisin. FinFunn ja X-tas tekivät samoin, joten ehkä kaikki ei ollut vielä menetetty.
Nostettiin spinnu kun tuulta oli paikoin 12 m/s. Siinä vaiheessa kun spinnu nosti Lennua eikä toisin päin meni vinssaukseksi. Onneksi spinnu ei mennyt veneen alle. Jiippi meni ok, mutta sivutuulessa meni vaikeaksi. Ihailimme Havslöparenin spinnuajoa kunnes kummatkin Infernot broutchasivat.
Ylämerkillä kun VindUngen tuli edellä, kierrettyään eri suuntaan, näytti että kiertosuunnassa teimme virheen. Loppu oli kryssiä. Lopussa olisi ollut mailin verran lenssiä, mutta emme nostaneet siihen spinnua. Tuulta oli sen verran ja käsiä liian vähän.
Pahin uhkaaja Havslöparen III.