| AMP:n tuleva kokous | |
| 2009.11.25 | |
| 2010.04.13 |
En itse valitettavasti pääse osallistumaan AMP:n syyskokoukseen. Kokouksen piti alunperin olla 19.11, mutta se siirrettiin 30.11.
Laitoin sähköpostitse kyselyn "missä mennään" niille hallituksen jäsenille, joita itse äänestin vuosi sitten.
Vastauksien perusteella IRC-ORC riitely on vienyt suurimman osan aikaa ja avomeripurjehduksen kehittäminen on jäänyt vähemmälle.
IRC purjehtijat ovat perustaneet FINIRC ry:n. Todennäköisesti liityn siihen myöhemmin. Tällä hetkellä ei ole meidän kohdalla ajankohtainen.
AMP:n jäsenyys vaaditaan IRC/ORC luokkamestaruuskisoihin osallistuvilta. Jäsenet ovat siis pääosin ORC tai IRC purjehtijoita. Suurin osa avomeripurjehtijoista kuitenkin kisaa LYSissä. LYS taitaa jäädä nyt kovin huonolle huomiolle.
Voi olettaa, että IRC eriytyy ja perustaa oman luokkaliiton. IRC veneet ovat kuitenkin samoja, millä ajetaan ORC:ta ja LYS:iä. Muutaman kymmenen aktiivisen veneen fleetillä on naurettavaa jakautua kolmeen porukkaan.
Hallituspaikkoja jaettaessa yrittäisin saada mukaan enemmän tavallisia kilpapurjehtijoita ja jättämään pahimmat kiihkoilijat pois. Kukaan ei ole korvaamaton!
Loppukevennyksenä osan ORC veneiden LYS luvut laskettuna ORC:n time-on-time:n mukaan.