| WB-Sails Round the Buoys | |
| 2009.06.01 | |
| 2010.05.07 |
Team: Timo, Jonna, Kilu, Elina ja Eeva
Keli oli alkukevään tapaan kevyt. Tuuli oli hyvin kerrostunut. Isot veneet, joilla oli korkea riki kulkivat hyvin, muut eivät.
Startti meni kohtalaisesti. Ylämerkkiä lähestyttäessä heikossa tuulessa ajoimme paaralla ennen ylämerkkiä. Ebnegea tuli vastaan styyralla. Tilaa kuitenkin oli reilusti, emmekä halunneet väistää, emmekä kääntää. Kohtaustilanteessa Ebnegea yllättäen teki liioitellun väistämisliikkeen ja ilmoitti protestista meitä vastaan. Huusimme, että tilaa olisi ollut ainakin 4 metriä. Kun tiesin Joakimin kostonhalun minua kohtaan niin olin varma, että protestikäsittelyyn myös joudutaan.
Seuraavat kaksi starttia eivät menneet paljon paremmin. Protesteilta sentään vältyttiin.
Päädyttiin sitten protestikäsittelyyn, joka oli minulle elämäni toinen. Oletin, että kyseessä on läpihuutojuttu. Olen kerran itse tehnyt protestin, joka raukesi todisteiden puutteeseen. Mielestäni nyt oli kyseessä vastaava tapaus. Joakimin mielestä olimme törmäyskurssilla, omasta mielestäni olin varma että näin ei ollut.
Olin siis itsevarma. Jotenkin tuntui, että käsittely meni liikaa Joakimin ja tuomarin tahtiin. Joakim kutsui gastinsa todistajaksi. Gasti ei muistanut mitään merkittävää. Vähän ihmettelin, ettei minulle annettu tilaisuutta kutsua todistajaksi Valpurin ajajaa, joka varmasti näki tilanteen parhaiten. Oletin, että asia oli niin selvä, ettei todistajaa minun puoleltani tarvittu.
Lautakunta mietti tapausta yllättävän pitkään, mikä alkoi hermostuttamaan. Varsinainen yllätys oli, että Valpuri diskattiin.
Tuomarin perustelut olivat, että 31 jalkaisen veneen pitää jättää marginaalia enemmän kuin se 4 metriä minkä olimme jättäneet. Perustelua ei löydy sääntökirjasta. Tapahtumahetkellä tuulta oli n. 5 solmua, joten kovasta kelistäkään ei ollut kysymys ja merenkäynti oli olematon.
Tämän jälkeen mitkään sääntöseminaarit eivät ole kiinnostaneet. Tuomiot ovat mitä ovat ja pärstäkertoimella on väliä.
Tähän mennessä olen tehnyt yhden aiheellisen protestin, joka ymmärrettävästi raukesi kun todistaja ei ollutkaan nähnyt mitään. Tosin protestin kohteena ollut vene oli juottanut todistajalle tässä vaiheessa vaikka mitä.
Valpuria vastaan on protestoitu nyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli ESF:n Weberien rannassa tekemä protesti, meidän lähdettyä kotimatkalle. Toinen kerta nyt tämä Joakimin kostoprotesti, mikä meni läpi ilmeisesti SPL suhteiden avulla.
Jos ihmettelette, etten vienyt tätä tapausta eteenpäin, niin syy on etten halunnut suututtaa omaa seuraani.