| Pro Sailor Race | |
| 2010.05.16 | |
| 2010.05.19 |
Team: Timo, Jonna, Sanni ja Lennu
Kauden ensimmäinen ORC kisa käynnistyi hieman kevyemmissä itätuulissa kuin eilinen.
Startti otettiin aika hyvin, mutta ei yhtä hyvin kuin Merinna. Jäimme pakkituuliin ja nostimme ylemmäs. Miss Piggy meni alhaalta ohi ja Lutfisk myöhemmin.
Tammakarilla saatiin spinnu ylös ja Lutfisk jäi taakse. Rysäkarilla lähdimme ajamaan spinnulla sivutuuleen kun Merinna oli jo laskenut spinnunsa. Homma toimi ja saavutimme Miss Piggyä ja Merinnaa.
Ennen Rönkobbenia tuli pahoja puuskia. Pari hoidettiin, mutta sitten broatchattiin pahasti. Paukutuksessa spinnun hela lähti irti mastolta ja sekoitti gastien ajatukset. Ennenkuin fokka saatiin ylös ja spinnu alas hukattiin roimasti aikaa ja hässäkän jälkeen vain Low oli takana.
Tullessamme haukilahdelle jouduimme ajamaan läpi Melgesien ratakilpailun. Fleetti oli lähestymässä ylämerkkiä, oltiin styyralla ja ajattelin, että ajetaan fleetin läpi. Ajoitus ei mennyt ihan nappiin. Oltiin tärmäyskurssilla sekä kryssivien, että lenssillä ajavien kanssa. Oltiin tietysti oikeassa, mutta saatiinn huudella melko paljon, kun Melges kaverit keskittyivät toisiinsa (myös me jouduttiin aika rajusti huutojen kohteeksi). Ei varmaan kuitenkaan mikään iso kisa kun rata oli haukilahdella.
Huono valinta lähteä Meglujen joukkoon. Low ajoi ohi kiertämällä koko hässäkän.
Nyt alkoi kryssi Tammakarille. Oltiin viimeisinä ja oli vain parannettavaa. Meillä on uusi fokka ja Low oli hyvä vertailukohta trimmien hakemiseen.
Toisella kierroksella tuuli oli kääntynyt niin, että Tammakarilta Rönkobbenille pääsi helposti ajamaan spinnulla. Meillä oli täysi naisitus ja Low:lla vain kaksi miestä, joten ohitimme heidät ennen Rönkobbenia. Uusilla trimmeillä pidimme Low:n takana maaliin asti.
Merinnalle jäätiin 2 minuuttia ja 20 sekuntia. Oltiin tänään huonompia, mutta kakkosia. Low oli jo viime vuonna vaarallinen, mutta nyt kaksisteen ohittivat meidät täydellä porukalla???